Skip to main content

Pölkky Kuusamo – LiigaPloki 15. ja 16.3.2023 klo 18.30

Playoffs-kevät käynnistyy kahdella Pölkyn kotipelillä

Vuoden takaista mestaruutta puolustava Pölkky Kuusamo ja LiigaPloki käynnistävät puolivälierät keskiviikkona ja torstaina Kuusamon liikuntakeskuksessa. Pölkky sijoittui lopulta runkosarjassa toiseksi vain pisteen Puijon perässä. Pölkky tavoitti Puijoa 10 pisteen verran vuoden vaihtumisesta ja sen hetkisestä neljännestä sijasta. Ihan ei matka riittänyt, mutta toinenkin sija on huippusuoritus syyskauden vieraspelivaikeuksien jälkeen.

LiigaPloki pelasi vahvan ottelun viikkoa ennen pudotuspelien alkamista voittamalla kotisalissaan LP Kangasalan suoraan 3-0. Yksikin sarjapiste olisi varmistanut pudotuspelipaikan ja seitsemännen sijan, koska Pölkky ei antanut kotisalissaan yhtään tasoitusta Arctic Volleylle, vaan halusi lähteä voittotuloksella pudotuspeleihin.

Joukkueiden kolmesta runkosarjan kohtaamisesta kaksi päättyi viisieräisenä kummallekin kotivoittoihin. Kolmas peli pelattiin puolueettomalla kentällä Pyhäjoen liikuntahallin juhlaotteluna. Se päättyi Pölkyn 3-0 voittoon.

Pudotuspelit ovat uusi sarja ja runkosarjan meriitit eivät vaikuta enää muuhun kuin ottelujärjestykseen. Pölkyllä on nyt kotietu ja sarja käynnistyy kahdella Pölkyn kotiottelulla keskiviikona ja torstaina. Ottelut alkavat klo 18.30. Sarja jatkuu 19.3. klo 17.00 Pihtiputaalla ja tarvittaessa 20.3. klo 18.30 samoin Pihtiputaalla sekä 23.3. klo 18.30 Kuusamossa.

Sotiris Gkotsis:

-Kausi ja se, mitä kukin joukkue saavuttaa, alkaa nyt. On normaalia, että kaikissa joukkueissa on jännitystä, hermostuneisuutta ja odotusta siihen asti kun tullaan kentälle. Nyt katsotaan jokaista erää erikseen ja vain voitot lasketaan. LiigaPloki on vahva joukkue ja on osoittanut sen useita kertoja kauden aikana. Olemme valmiita fyysisesti ja henkisesti ja haluamme pelata näitä pelejä. Meillä on luottamusta, uskoa kykyihimme ja meidän on näytettävä se kentällä. Olemme kauden aikana osoittaneet, että olemme vahvoja kotonamme ja myös fanimme ovat aktiivisesti mukana. Odotamme heidän auttavan meitä näissä tärkeissä peleissä ja tukevan meitä positiivisesti joka hetki, kuten aina. Toivottavasti kaikki nauttivat hyvistä playoffs-peleistä.

Pölkky Kuusamo on voittanut tähän mennessä kaikki kauden kotiottelunsa ja LiigaPloki yrittää Pölkyn kotitaian murtamista. Onnistuuko, se selviää tulemalla paikan päälle katsomaan, nauttimaan ja kannustamaan.

Otteluisännät:
– keskiviikkona LähiTapiola
– torstaina Pölkky Oy

Pölkky Kuusamo – LiigaPloki
15.3. ja 16.3.2023 klo 18.30
Kuusamon liikuntakeskus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *