Skip to main content

Pölkky Kuusamo vs. HPK 13.2.2016

Lauantaina Pölkky Kuusamo pelaa runkosarjan toiseksi viimeisen kotiottelunsa ja vastustajaksi saapuu HPK Hämeenlinnasta. Ottelu alkaa liikuntahallilla klo 17.00.

HPK on ollut kauden aikana rautainen joukkue kotipeleissään, joissa on tullut tappio ainoastaan LP Viestiä vastaan viisieräisessä väännössä.

HPK ei ole ollut huono myöskään vieraspeleissä, vaikka tappioita on tullutkin OrPoa ja LP Viestiä vastaan 1-3 sekä LP Kangasalaa vastaan 0-3. Lisäksi joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Kuusamossa lokakuun puolivälissä Pölkky oli parempi 3-2. Pari viikkoa myöhemmin HPK otti kotonaan selkeän 3-0 revanssin. Kaksi ensimmäistä erää Pölkky taisteli jatkopalloille saakka, mutta ei yltänyt erävoittoihin.

Viimeisessä ottelussaan keskiviikkona HPK pelasi Orivedellä viisieräisen, jonka OrPo voitti 3-2. Hyvällä syötöllä HPK:n hyökkäyspeli on hyvinkin murrettavissa myös Kuusamossa.

Lauantain ottelussa Pölkky esittelee kotiyleisölleen uuden pelaajan, joka on 187-senttinen, yhdysvaltalainen hakkuri Whitney Billings. Billings on ollut Kuusamosssa reilun kaksi viikkoa ja joukkue ajaa häntä pikkuhiljaa sisään pelisysteemeihinsä. Billings pelasi jo Rovaniemellä viikko sitten WoVoa vastaan, mutta pelinomaisia yhteisharjoituksia joukkueen kanssa on kertynyt vasta muutama.

Juttua tehtäessä Tuomas Alatalo katselee jo hiukan reilun viiden viikon päästä alkavia pudotuspelejä ja on luottavainen tuoreimman pelaajansa mahdollisuuksista auttaa joukkuettaan.
– Whitneyn hyviksi puoliksi voi jo tässä vaiheessa sanoa torjuntapelaamisen sekä yleisen pelinlukutaidon ja tyhmien virheiden vähyyden. Fyysisessä kunnossa on vielä tekemistä. Syksyn pelaamattomuus näkyy esimerkiksi hyppäämisessä, mutta uskon, että silläkin puolella ollaan paljon paremmalla tolalla pudotuspelien alkaessa.

Pölkky Kuusamon paras pisteiden tekijä on ollut pistepörssiä dominoinut Olena Prokopenko, joka on moukaroinut läpi kauden 17,5 pisteen ottelukeskiarvolla. HPK:n paras pisteiden hankkija on ollut nuori hakkuri Piia Korhonen. Pölkyn keskipelaajista Me’Ashah Nicholson on ollut myös oivassa pelivireessä.

Myös HPK:lla on uusina pelaajina tämän vuoden puolella pelinsä aloittaneet yhdysvaltalaiset Lindsay Stalzer (185) ja Keao Burdine (187), jotka tekivät keskiviikon OrPo-pelissä joukkueensa parhaimmat pisteet 16/+6 ja 14/+4.

Eiköhän me virittäydytä lauantaina antamaan Pölkylle kauden parasta kannustusta HPK:n kaatoa varten. Tervetuloa mukaan tunnelmaan!

Pelaajavertailu ennen ottelua, linkki.
Otteluennakko liigan sivuilla, linkki.