Skip to main content

Pölkky vs. LP Viesti 2.3.2019 klo 17.00

Pölkyllä runkosarjan viimeinen ottelu
 
Pölkky Kuusamo pelaa lauantaina runkosarjan viimeisen ottelunsa ja vastassa on himoittu päänahka, pohjoisen kierroksen ensimmäiseen etappiin valmistautuva moninkertainen Suomen mestari LP Viesti. Joukkueet ovat kohdanneet jo kahteen kertaan Salossa ja näissä peleissä Pölkylle ei jäänyt edes murusia pöytään. Pölkyllä on alla voitto ja hienoinen niskalenkki OrPosta viikon takaa (voitot 2-1). LP Viesti puolestaan hävisi kotisalissaan melko selkein numeroin hallitsevalle mestarille Hämeenlinnalle. LP Viestillä on hyvät asetelmat runkosarjan voittoon, johtaahan se sarjaa kahdella pistellä ennen Hämeenlinnaa. LP Viestillä on kaksi ottelua pelaamatta ja Hämeenlinnalla vain yksi. LP Kangasala tulee olemaan runkosarjan kolmas ja Pölkky neljäs. Näillä neljällä joukkueella on pudotuspelien ensimmäisessä vaiheessa kotietu.
 
Neljännestä ja viidennestä sijasta käydään vähän erikoisempi kamppailu, sillä viidentenä oleva OrPo meni ja hävisi hiukan yllättäen Nurmolle 0-3, eikä siten kasvattanut pistepottiaan. Pisteen OrPoa edellä oleva LP-Vampula pelaa perjantain Hämeenlinna-pelin lisäksi vielä lauantaina Nurmoa vastaan ja OrPo puolestaan sunnuntaina LiigaPlokia vastaan. Nämä pelit ovat tulevana viikonloppuna hienoisen suurennuslasin alla, sillä panoksena on  runkosarjan viides sija ja se, kumpi ”joutuu” Pölkkyä vastaan.
 
Pölkyn ja LP Viestin kohtaamisessa mielenkiinnon kohteina ovat luonnollisesti ottelun voittaja sekä pelaajien keskinäiset taistot. Pölkyn hakkuri Trine Kjelstrup on lähes varma pistepörssin voittaja, sillä lähimpään uhkaajaan on etumatkaa 50 pistettä. Ässätilaston ykkönen on lähes yhtä suvereenisti keskitorjujan/yleipelaajan/hakkurin paikkoja pelannut Jonna Wasserfaller. Löytyykö LP Viestin hakkureista huonosti menneen Hämeenlinna-pelin jälkeen tällä kertaa kovempaa puuta johtotähtenään Kertu Laak? Ja kumpi syöttää mojovimmat paukut, Wasserfaller vaiko Lena Lymareva-Flink? Tässä vain pari esimerkkiä, sillä mielenkiintoista seurattavaa kentällä riittää yllin kyllin.
 
Kevät lähestyy ja pelit kovenevat. Lauantaina on katsojillakin oiva mahdollisuus virittäytyä kannustamaan kotijoukkuetta jo pudotuspeleissä tarvittavaan tunnelmaan. Tervetuloa mukaan osallistumaan!
 
Pölkky Kuusamo vs. LP Viesti
2.3.2019 klo 17.00
Kuusamon liikuntakeskus