Skip to main content

Välieräsarja käynnistyi vieraskentällä voitolla sekä tappiolla

Pölkky Kuusamo pelasi perättäisinä päivinä kaksi välieräottelua hallitsevaa Suomenmestari Hämeenlinnan lentopallokerhoa vastaan. Eilisen 2-3 avaustappion jälkeen kotijoukkue oli tänään vahvempi 3-1 jatkuvan pelaamisen takia jo hieman raskaalla jalalla liikkunutta joukkuettamme vastaan. Kotietu on nyt Pölkyllä ja seuraavaksi karavaani kulkee Kuusamoon, missä pelataan sunnuntaina klo 17 ja maanantaina klo 18.30 alkaen. Finaalipaikkaan tarvitaan kolme voittoa.
 
Pölkyn passari Jennifer Nogueras esitti sen verran huippupasseja, että nostetaan tällä kertaa hänen kuvansa parrasvaloihin. Parhaiten passeista jäi mieleen kolmen metrin viivalta pistetty juju vastustajan puolustuksen keskelle.
 
Päävalmentaja Zvonko Nikolic kommentoi ensimmäisiä pelejä:
– Aloitimme välieräsarjan parhaalla mahdollisella tavalla. Ensimmäinen ottelu oli joukkueeltamme hyvää pelaamista. Ja vaikka teimmekin jonkin verran virheitä olimme ratkaisuhetkillä parempi joukkue.
– Toisessa ottelussa Hämeenlinna painosti meitä aloitussyötöllä ja emme olleet tarpeeksi vahvoja sekä keskittyneitä ratkaisemaan muutamia tilanteita silloin kun olisimme sitä tarvinneet.
– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että joukkueemme näytti ansainneensa paikan Mestaruusliigan mitalipeleihin kovan puolivälieräsarjan ja yhden lepopäivän jälkeen.
– Toivon, että pystymme ottamaan vielä tällä kaudella yhden vahvan askeleen eteen päin yhdessä kannattajiemme kanssa.
 
Kiitos Pölkky hienoista taisteluista Hämeenlinnassa!