Skip to main content

Pölkky jatkoon kultaisen erän voitolla Challenge-Cupissa

Melkoisen huikea loppu nähtiin Budapestissa Challenge-Cupin ottelussa. Kotijoukkue voitti varsinaisen ottelun 3-1 ja pisteiden ollessa tasan pelattiin kultainen 15 pisteen erä. Venla Huurne sai kunnian syöttää eräpallotilanteessa, joka päättyi Budapestin hyökätessä Pölkyn torjuntaan ja liberon kauhoessa pallon katsomoon. Kultainen erä Pölkylle 15-13 ja samalla paikka 16 parhaan joukkoon.
 
Seuraava peli pelataan Kuusamossa 19.12.2018 ja silloin vastassa on kreikkalainen AO Thiras.
 
Tuomas Alatalon kommentit välittömästi pelin jälkeen:
– Huhhuh! Vastustaja piti meitä todella ahtaalla syötöllään. Taas nähtiin ettei näissä peleissä tule mitään ilmaiseksi eikä vieraspelit ole eurokentillä helppoja. Joukkue kasasi itsensä hienosti kultaiseen erään ja oli viileän jäätävä. Kunhan hengitys tasaantuu, niin hyvälle tämä maistuu!
 
Seuraavana vuorossa on loistavan pelin pelannut ja ottelun suurimman pistemäärän kerännyt keskitorjuja Mia Swanegan 23/+14, neljä ässää, kolme torjuntaa.
Mia Swanegan:
– Illan peli piti todella kaikki fanimme varpaillaan! Meillä oli joukkueena yksi suuri tavoite: selvitä seuraavalle kierrokselle. Meillä oli hienoja ja vähemmän hienoja hetkiä, mutta voitimme vastoinkäymiset. Pelaamme näitä hetkiä varten. Olen ylpeä siitä miten kamppailimme tänään emmekä luovuttaneet hetkeksikään! Seuraavaksi vuorossa Kreikka!
 
– Tonight’s game definitely kept all of our fans on their toes! Ultimately, we had one huge goal as a team and that was to make it on to the next round. We had some great moments and some not so great moments, but we pushed through the adversity and came out on top! These are the memories we play for. I’m so proud of how we competed tonight and never once gave up!  Next up — Greece!
 
Pisteet
Pölkky: Swanegan 23/+14, Lambert 17/+1, Kjelstrup 14/+2
Budapest: Fortuna 23/+11, Crittenden 16/+9, Paradzik 15/+9

Ottelutilastot.