D -tytöt taisteli, pisteet jäi vastustajille

3.2.18 salibandyn D -tytöt suuntasivat kohden Haukipudasta. Matka taitettiin linja-autolla yhdessä C -poikien kanssa, jotka matkasivat Muhokselle.  Haukiputaalla vastustajat olivat samat kuin edellisenä viikonloppuna, jolloin tiukkojen pelien jälkeen tytöt joutuivat taipumaan vastustajille.

Ensimmäisen pelin tytöt pelasivat OLS:ia vastaan. Peli alkoi tiukasti molempien joukkueiden osalta. Kumpikaan joukkue ei päässyt yllättämään maalivahtia pelin ensimmäisinä minuutteina, vaikka yritystä oli. Tyttöjen peli oli sujuvaa ja syöttelypeli kohdillaan. Ajassa 10.53 oli Pakan tytöt jälleen päässeet hyvin ylös hyökkäystilanteeseen 2:1, kun Senni Nevala onnistui antamaan loistavan poikkisyötön ohi vastustajan pakin suoraan Raistakan Ellan mailan lapaan, josta Ella välittömästi jatkoi laukauksen kohden maalia, maalivahti ei ehtinyt väliin ja näin Paka 1-0 johtoon, joka myös säilyi erän loppuun. Toisen erän alussa Paka aloitti jälleen vahvasti ja ajassa 16.58 onnistui Wiivi Heiskanen Eevi Pesämaan syötöstä laukomaan pallon suoraan maalivahdin taakse maalin yläkulmaan. Ajassa 18.36 pääsi OLS kaventamaan vaparitilanteessa 2-1. Peli jatkui entiseen tapaan, Paka jaksoi yrittää vastustajan maalille, mutta laukaukset kohden maalivahtia kilpistyivät malivahtiin. Toisen erän loppupuolella OLS onnistui jälleen vaparitilanteessa tasoittaen pelin 2-2 ja kohta maalineduspelissä onnistui tuikkaamaan pallon 3-2 johtoon. Kolmas erä käynnistyi OLS:n johdolla. Kolmannessa erässä Pakan tytöt edelleen pyrkivät painamaan kohden vastustajan maalia vahvasti, vaikkakin jaloissa alkoi jo painaa. Tämä näkyi, että vastustaja pääsi useisiin läpiajoihin kohden Pakan maalia ja yhdessä läpiajossaan onnistui lisäämään maalieron 4-2. Tytöt yrittivät vahvasti kohden loppuun asti, mutta OLS piti pintansa onnistuen vielä kertaalleen Pakan maalilla. Lopputulos 5-2.

Toisen pelin tytöt pelasivat HaHea vastaan, edellinen peli HaHea  vastaan oli hävitty edellisenä viikonloppuna tiukasti 3-2. Peli käynnistyi vahvalla Pakan hyökkääjävoittoisella pelillä. Tämä tuotti heti tulosta ja ajassa 2.22 onnistui Nelli Nevala hyvällä kaukolaukauksella Johanna Mustosen syötöstä viemään Pakan johtoon. Ensimmäinen erä aaltoili päästä päähän, molempien joukkueiden pyrkiessä maalin tekoon. Pelivauhti oli kova. HaHe onnistui maalilla kahteen kertaan eka erän aikana johtaen siten toiseen erään mennessä. Toinen erä käynnistyi jälleen voimalla. HaHen peli oli huomattavasti kovempaa kuin aiemman vastustajan OLS:n. Mailaan lyömisiä, jalkoihin mailalla lyömisiä, kädellä työntämistä – nämä paljolti jäi erotuomareilta huomioimatta. Heti toisen erän alussa HaHen pelaaja pukkasi Pakan pelaajan suoraan laidan reunaan, pelaaja loukkaantui, eikä pystynyt jatkamaan peliä. Pakan ylivoimapeli kilpistyi HaHen vahvaan puolustukseen. Pakan peliote herpaantui pelaajan loukkaantumisen myötä ja kun heti perään tuli vastaava tilanne, joskin ilman loukkaantumista tällä kertaa, vei se terää tyttöjen hyökkäyksestä ja puolustamisesta. Pakan puolustustilanteessa 19 minuutin kohdalla Pakan pelaaja sai jäähyn maasta pelaamisesta kenkien pidon pettäessä tiukassa puolustustilanteessa. Alivoiman tytöt jaksoivat hyvin, mutta heti alivoiman jälkeen maalinedusvaparissa HaHe onnistui pistämään pallon sisään ja heti kohta uudelleen. Kolmanteen erään mentiin HaHen 4-1 johdolla. Kolmas erä käynnistyi, tytöillä painoi jo edellinen kova peli OLS:a vastaan ja hienoinen varauksellisuus kamppailutilanteissa. Paka onnistui kertaalleen maalin teossa ajassa 36.13, kun Sofia Rontti Wiivi Heiskasen syötöstä laukoi pallon maalin yläkulmaan. HaHe oli kuitenkin tällä kertaa selkeästi vahvempi ja vei voiton 8-2.

Mukana maalissa Emmi Hokkinen teki jälleen onnistuneita torjuntoja, puolustuksessa pelasi Jenna Kaartinen, Nelli Nevala, Emma Säkkinen ja Johanna Mustonen, hyökkääjinä pelasi Ella Veteläinen, Julia Nevanperä, Aada Tervo, Sofia Rontti, Senni Nevala, Eevi Pesämää, Wiivi Heiskanen, Lumi Pitkänen ja Ella Raistakka. Seuraavan kerran tytöt taistelee 17.2.18 Kempeleessä.