|
PaKa-Kangasala 1-3
Pelin alkaessa oli jännitystä ilmassa. Heti kotipeli ja kuusikolla oli takana vain muutama harjoituspeli. Salon turnauksestakin puuttui kaksi ulkomaalaisvahvistusta.
Ensimmäinen erä eteni tasatahtia, mutta LP vei erän kuitenkin tiukasti 25-22 Toinen erä lähti paremmin käyntiin. Lopulta kuitenkin lukuisat syöttövirheet musersivat meidät ja erä päättyi LP:lle 26-24. Kolmanteen erään Bianca sai hyvän syöttöputken vieden meidät johtoon 8-2. Siitä jatkui hyvä taistelu ja selkeästi erä meille 25-19. Neljännen erän alku eteni taas tasaisesti, mutta meiltä loppui hyökkäystehot ja LP karkasi voittoon 25-19.
Kokonaisuudessaan oli nähtävissä ettei meidän kuusikkopeli ole vielä valmista ja arastelimme tekemistä. Vastaanotto oli varmasti parasta, mitä Kuusamossa ollaan nähty, mutta hyökkäystehot kateissa ja virhemäärä suuri. Harmittava tappio, mutta tiedämme, että pystymme parempaan.
LiigaEura-PaKa 3-0
Pelin valmistautuminen sujui hyvin, vaikka eilinen peli oli alla. Joukkueessa vallitsi hyvä fiilis ja kova tahto pisteille. Pelasimme ensimmäistä kertaa Säkylän hallissa, missä Eura pelaa tämän kauden.
Ensimmäinen erä alkoi takkuillen ja oltiin häviöllä 16-7. Vastaanotto horjui eikä päästy hyökkäämään kunnolla ja vastapuolen pitkän keskarin kädet olivat vastassa. Salla pääsi Biancan paikalle ja hoiti ruutunsa. Lopussa kirittiin hyvin, mutta aikaa ei ollut riittävästi ja Eura vei erän 25-18.
Toisessa erässä taistelutahto löytyi taas ja pelattiin pallot loppuun asti. Erä edettiin tasatahtiin. Keskipeli jäi todella vähäiseksi vastustajan pitkän ja taitavan amerikkalaisen keskarin ja Anna Borichevan torjunnan edessä. Lopuksi saimme Euraa kiinni muutamalla pisteellä riskisyötön ansiosta, mutta se ei enää riittänyt ja erä päättyi Euralle 25-20.
Kolmannessa erässä oli pitkiä palloralleja, joita saimme käännettyä myös itsellemme. Hyökkäystehot laidasta ei vain riittäneet ja hävisimme erän 25-17.
Myös tuomarit tekivät kotijoukkueelle useamman ratkaisun, mitkä mielestämme ei mennyt oikein. |