HPK väänsi täyden pistepotin PDF Tulosta Sähköposti
04.01.2012 21:32

Pallo-Karhut pelasi ensimmäisen pelinsä uuden päävalmentajan Mika Määtän käskyttämänä, mutta joutui taipumaan HPK:lle 0-3 (19-25, 22-25, 22-25). Kotijoukkue taisteli hyvin helppoja virheitä lukuunottamatta, mutta vastustajan kovuus riitti viemään pisteet vierailijalle. Pelissä nähtiin pitkiä palloralleja hyvän puolustuspelaamisen johdosta.

HPK:n valmentaja Dirk Sauermann piti peliä vaikeana, koska mukana oli vain 8 pelaajaa. -Kaikki pelaajat pystyivät kuitenkin sopeutumaan pelisysteemiin. -Käytimme hyvin omia vahvuuksiamme ja torjunta toimi hyvin, totesi Sauermann.

Pallo-Karhujen käskyttäjä Mika Määttä puolestaan totesi pelin tulleen aika äkkiä. -Kolme harjoitusta ehdittiin pitää, mutta joukkue oli sillä tavalla tuttu, että olen käynyt katsomassa kaikki PaKan kotipelit. -Jokkueessa on kyllä potentiaalia, mutta meidän pitää pystyä noudattamaan sovittua taktiikkaa koko joukkueena.

-Syöttötaktiikka onnistui tänään muuten, mutta syöttömme olisi voinut olla  vielä vaikeampi. -Torjunta ja puolustuspelaaminen oli hyvää, mutta helppoja palloja emme saisi antaa tämän tasoiselle vastustajalle. -Nuorille pelaajille tulen antamaan kevään aikana peliaikaa ja tänään nähtiin aika hyvää kenttäpuolustusta Sanna Kaakiselta. -Sini Nevalaisen hyökkäystehot 50 % olivat hyvät, mutta parhaana palkitun Milena Nesicin hyökkäystehot puolestaan eivät olleet sitä luokkaa kuin hakkurille kuuluisi.
 -Vastustajalle täytyy kyllä antaa tunnustusta erittäin hyvästä pelaamisesta, myönsi Määttä vastustajan paremmuuden.

 

Joukkueiden parhaina palkittiin HPK:n Pauliina Vilponen ja kotijoukkueesta Milena Nesic.

Pelaajien pisteet:

HPK
Ivana Kujundzic 20/+11
Pauliina Vilponen 11/+7
Laura Pihlajamäki 11/+6
Lauren Degirolamo 9/+9
Maria Eskola 5/+1
Karoliina Kyllönen 1/-11

PaKa
Milena Nesic 11/+5
Juliana Rossi 10/+3
Bianca Gomes 9/-2
Sini Nevalainen 8/+7
Triin Kruuda 4/-3
Outi Munnukka 3/+2
Sanna Kaakinen /-2

Torjunnat PaKa/HPK 11/15
Aloitusten vastaanotto 45%/35%
Ässäsyötöt 6/5
Syöttövirheet 7/5
Hyökkäysvirheet 11/12

Katsojia 384

Viimeksi päivitetty 04.01.2012 21:57
 

Mestaruusliiga

Lentopallon mestaruusliiga

Veikkaus

© 2012 Kuusamon Pallo-Karhut - Lentopallo. All rights reserved. Web design by Davas